Nainen joka itkee kahvilassa

Kuten  viimeksi  kirjoitin, poistuin gyneltä varovaisen toiveikkaana. Soitin heti miehelleni ja kerroin uutiset. Lisäsin kuitenkin heti perään, etten oikein usko koko raskauteen, sillä minusta ei tunnu siltä kuin olisin raskaana. Päätin kuitenkin tehdä kotiin päästyäni gynen kehotuksen mukaan raskaustestin, joka oli tietenkin taas negatiivinen. Minulla ei ollut enää kuin yksi raskaustesti ja muutama ovulaatiotesti jäljellä ja päätin, etten osta niitä lisää ennen kuin menkat ovat kunnolla myöhässä. Seuraavana aamuna tein ovulaatiotestin, sillä tiesin sen olevan käytössäni olevia RFSU:n raskaustestejä herkempi. Sekin oli kuitenkin negatiivinen. Niinpä päätin jättää koko testailun ja ylipäätään valmistautua kuukautisten tulemiseen viikonloppuna tai viimeistään seuraavana maanantaina. Juhannuksen vuoksi tein yhden ovulaatiotestin vielä juhannusaattona, mutta sekin oli negatiivinen. Olin melkeinpä kokonaan luopunut raskaustoiveistani, mutta aina pieni toivonkipinä silti nosti päätään sis

Olin vähän aikaa sitten gynekologilla, sillä halusin selvittää syitä epäsäännölliseen kiertooni. Minulla oli seurattu PCOS-epäilyä ja olin varma, että saisin nyt diagnoosin. Aluksi keskustelimme fiiliksistäni ja purskahdin tietenkin (taas kerran) itkuun kertoessani, miten raskaalta tuntuu, kun käytännössä joka viikko näen jonkun raskausilmoituksen somessa. Täytyy sanoa, että vaikka varmasti gynen elämässä on ihan tavallista kohdata minun kaltaisiani naisia, sain silti voimaa tästä keskustelustamme. Hän osasi kohdata minut ja minun tuskani eikä missään vaiheessa vähätellyt sitä, vaikka varmasti on kohdannut työssään paljon vaikeampia tilanteita. Häneltä saamaani tukea vaikeassa tilanteessa en toivottavasti koskaan unohda. Gyne myös kyseli, olenko viime aikoina tehnyt raskaustestiä. Sanoin, etten enää tee niitä, sillä minulle tulee negatiivisesta testituloksesta niin paha mieli. Kerroin myös olevani sitä mieltä, että jos olisin raskaana, aivan varmasti tuntisin sen. Olinhan kokenut ne