Reilu vuosi sitten avauduin tänne, miten pahalta äitienpäivä tuntui äidiksi haluavasta. Vuosi sitten toukokuussa olin todella epätoivoinen ja ajattelin, etten koskaan saisi kokea äitiyttä. Vaikka moni lasta toivova joutuu sietämään epävarmuutta ja taistelemaan asian kanssa paljon itseäni pidempään, koin silti nuo ajat todella raskaiksi. Minä halusin todella paljon ädiksi ja oli kammottavaa, kun en tiennyt, toteutuisiko tämä toiveeni koskaan. Jos tätä lukee joku asian kanssa taisteleva, toivotan vilpittömästi sinulle jaksamista vaikeaan tilanteeseesi! Koen olevani onnekas saadessani olla meidän vauvamme äiti. Arkemme ei ole aina pelkkää onnea ja auvoa, mutta olen joka päivä kiitollinen lapsestani. On kunnia-asia saada olla hänelle äiti. Vaikka varmasti jokainen haluaa tehdä joitakin asioita eri tavalla kuin omat vanhempansa, toivon voivani omalle lapselleni välittää yhtä vahvasti oman rakkauteni häneen kuin mitä minun vanhempani ovat minulle osoittaneet. Minun ei ole koskaan tarvinnu
Synnytys jännitti minua etukäteen. Olin nimittäin todella huolissani siitä, miten vauva selviäisi synnytyksestä. Lisäksi pelkäsin, etten kestäisi supistuksia ollenkaan. Valmistauduin synnytykseen lukemalla siitä paljon; suosittelen muun muassa Kun synnytys pelottaa -kirjaa, vaikka ei kokisikaan varsinaista synnytyspelkoa. Keskustelin jonkin verran myös lähipiirin kokemuksista lähinnä sen vuoksi, että ymmärtäisin, miten eri tavoin synnytys voi sujua. Kirjasin etukäteen synnytykseen liittyviä ajatuksiani ylös varsin perusteellisesti. Tarkoitukseni ei ollut käsikirjoittaa synnytystä, mutta uskon siihen, että perusteellinen valmistautuminen helpotti omaa oloani. Minulla latenssivaihe oli jokseenkin lyhyt ja koin supistukset lähinnä pienenä jomotuksena. Supistukset voimistuivat aamuyöllä ja jo aamulla istuskelinkin jumppapallon päällä samalla, kun katsoin Supernanny Suomea Katsomosta. Supistukset voimistuivat ja sännöllistyivät vähitellen - vauhditin niitä käymällä kävelyllä. En ollut he