Olin vähän aikaa sitten gynekologilla, sillä halusin selvittää syitä epäsäännölliseen kiertooni.
Minulla oli seurattu PCOS-epäilyä ja olin varma, että saisin nyt diagnoosin. Aluksi keskustelimme fiiliksistäni ja purskahdin tietenkin (taas kerran) itkuun kertoessani, miten raskaalta tuntuu, kun käytännössä joka viikko näen jonkun raskausilmoituksen somessa. Täytyy sanoa, että vaikka varmasti gynen elämässä on ihan tavallista kohdata minun kaltaisiani naisia, sain silti voimaa tästä keskustelustamme. Hän osasi kohdata minut ja minun tuskani eikä missään vaiheessa vähätellyt sitä, vaikka varmasti on kohdannut työssään paljon vaikeampia tilanteita. Häneltä saamaani tukea vaikeassa tilanteessa en toivottavasti koskaan unohda.
Gyne myös kyseli, olenko viime aikoina tehnyt raskaustestiä. Sanoin, etten enää tee niitä, sillä minulle tulee negatiivisesta testituloksesta niin paha mieli. Kerroin myös olevani sitä mieltä, että jos olisin raskaana, aivan varmasti tuntisin sen. Olinhan kokenut negatiivisissa kierroissa jos jonkinlaisia oireita. Lisäsin myös, ettei minulla tässä kierrossa ole ollut oireen oiretta.
Varsinaisen tutkimuksen aikana en halunnut edes katsoa monitorin tapahtumia. Tuijottelin kattoa ja seiniä sekä odotin. Tuntui, ettei tutkimus loppunut koskaan. Puolihuolimattomasti kuuntelin, miten kohdunkalvo on sentin paksuinen ja että se on hyvä tässä vaiheessa loppukiertoa. Ajatuksissani hymähdin, että sentään jotain positiivista tämän kaiken keskellä. Lopulta gyne rykäisi ja minä valmistauduin huonoihin uutisiin. Hän totesi munasarjojen olevan kunnossa ja sanoi, että minun kannattaisi ehkä kuitenkin tehdä raskaustesti. Gyne osoitti minulle kuvassa näkyvää "läikkää" ja sanoi, että tässä vaiheessa hän ei voi luvata minun olevan raskaana, mutta läikkä voi olla siitä merkki. Toki se voi olla myös jotain muutakin, sillä läikän koko oli kaksi millimetriä.
Olin tietenkin toivonut etukäteen käyntini tuloksen olevan se, ettei minusta löydy mitään vikaa ja että gyne näkee ultrassa "jotain" raskauteen viittavaa. En kuitenkaan hetkeäkään uskonut siihen. Niinpä poistuin jälleen kerran gyneltä kyyneliä pidätelleen, mutta tällä kertaa ne olivat varovaisia toivon kyyneleitä!
Minulla oli seurattu PCOS-epäilyä ja olin varma, että saisin nyt diagnoosin. Aluksi keskustelimme fiiliksistäni ja purskahdin tietenkin (taas kerran) itkuun kertoessani, miten raskaalta tuntuu, kun käytännössä joka viikko näen jonkun raskausilmoituksen somessa. Täytyy sanoa, että vaikka varmasti gynen elämässä on ihan tavallista kohdata minun kaltaisiani naisia, sain silti voimaa tästä keskustelustamme. Hän osasi kohdata minut ja minun tuskani eikä missään vaiheessa vähätellyt sitä, vaikka varmasti on kohdannut työssään paljon vaikeampia tilanteita. Häneltä saamaani tukea vaikeassa tilanteessa en toivottavasti koskaan unohda.
Gyne myös kyseli, olenko viime aikoina tehnyt raskaustestiä. Sanoin, etten enää tee niitä, sillä minulle tulee negatiivisesta testituloksesta niin paha mieli. Kerroin myös olevani sitä mieltä, että jos olisin raskaana, aivan varmasti tuntisin sen. Olinhan kokenut negatiivisissa kierroissa jos jonkinlaisia oireita. Lisäsin myös, ettei minulla tässä kierrossa ole ollut oireen oiretta.
Varsinaisen tutkimuksen aikana en halunnut edes katsoa monitorin tapahtumia. Tuijottelin kattoa ja seiniä sekä odotin. Tuntui, ettei tutkimus loppunut koskaan. Puolihuolimattomasti kuuntelin, miten kohdunkalvo on sentin paksuinen ja että se on hyvä tässä vaiheessa loppukiertoa. Ajatuksissani hymähdin, että sentään jotain positiivista tämän kaiken keskellä. Lopulta gyne rykäisi ja minä valmistauduin huonoihin uutisiin. Hän totesi munasarjojen olevan kunnossa ja sanoi, että minun kannattaisi ehkä kuitenkin tehdä raskaustesti. Gyne osoitti minulle kuvassa näkyvää "läikkää" ja sanoi, että tässä vaiheessa hän ei voi luvata minun olevan raskaana, mutta läikkä voi olla siitä merkki. Toki se voi olla myös jotain muutakin, sillä läikän koko oli kaksi millimetriä.
Olin tietenkin toivonut etukäteen käyntini tuloksen olevan se, ettei minusta löydy mitään vikaa ja että gyne näkee ultrassa "jotain" raskauteen viittavaa. En kuitenkaan hetkeäkään uskonut siihen. Niinpä poistuin jälleen kerran gyneltä kyyneliä pidätelleen, mutta tällä kertaa ne olivat varovaisia toivon kyyneleitä!
Kommentit
Lähetä kommentti
Herättikö tekstini ajatuksia? Kaipaatko vertaistukea? Kommentoi ja vaikuta!