Olin viime viikolla neuvolassa.
Siellä terveydenhoitajani kyseli, miten meidän parisuhteemme jaksaa raskausaikana.
Oma raskauteni ei ole sujunut täysin ongelmitta, ja meitä ovat lisäksi koskettaneet lähipiirissä tapahtuneet ongelmat raskausaikana. Olen yleensä miettinyt itse valmiiksi asioita, joista neuvolassa on keskusteltu, mutta tällä kertaa huomasin, etten ollut juuri ajatellut parisuhteemme tilaa. Koen, että parisuhteemme voi varsin hyvin, mutta en ole erityisemmin miettinyt sitä. Olemme mieheni kanssa keskustelleet viime aikoina paljon synnytyksestä ja vanhemmuudesta, mutta toki myös muista asioista. Kun kerroin miehelleni, etten oikein osannut vastata mitään terveydenhoitajan kysymykseen, hän totesi, että ainakin hänen huonot vitsinsä naurattavat minua huomattavasti aiempaa enemmän. Se on kyllä totta, sillä eilenkin nauroin vedet silmissä ihan todella typerälle jutulle niin paljon, etten meinannut saada happea. :D
Meidän kohdallamme ei voi puhua lapsettomuudesta, sillä loppujen lopuksi tulin raskaaksi melko nopeasti. En kuitenkaan ensimmäisestä tai edes toisesta yrityskierrosta. Koska raskauden alkaminen - sen jatkumisesta puhumattakaan - ei ollut meille itsestään selvää, koen kuitenkin, että olemme sen myötä keskustelleet monista asioista ja että parisuhteemme on jo ennen raskautta ollut varsin vakaalla pohjalla. Olemme olleet yhdessä jo useita vuosia ja selvinneet isoista ja pienistä haasteista, joten ehkä siksi en ole osannut ajatella, että raskausaika vaikuttaisi suuresti parisuhteeseemme. Vauva-aika minua enemmän hermostuttaa, etenkin jos lapsi nukkuu huonosti ja olemme koko ajan väsyneitä. Onneksi meillä on tukiverkkoa lähellä.
Pohdin neuvolassa ääneen myös hormonien vaikutusta mielialaan. En nimittäin koe raskausaikana hormoneiden juuri vaikuttaneen mielialaani. Minä olen aina ollut yhtä herkkä kuin mitä nyt olen ja liikutun todella helposti. Totesin kuitenkin samaan hengenvetoon, että minua jännittää, miten hormonimuutokset synnytyksen jälkeen vaikuttavat minuun. Tiedän, etten mahdollisen baby bluesin pitkittyessä kovin todennäköisesti myönnä asiaa ollenkaan enkä näin ollen ole myöskään vastaanottavainen avulle. Olenkin sanonut miehelleni, että ihan jo vauvan parasta ajatellen hänen tulee painokkaasti puuttua tilanteeseen, mikäli en itse asioiden tilaa ymmärrä tai hyväksy.
Pohtiiko kukaan muu samantyyppisiä asioita tai onko jollain kokemusta baby bluesista tai jopa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta?
Siellä terveydenhoitajani kyseli, miten meidän parisuhteemme jaksaa raskausaikana.
Oma raskauteni ei ole sujunut täysin ongelmitta, ja meitä ovat lisäksi koskettaneet lähipiirissä tapahtuneet ongelmat raskausaikana. Olen yleensä miettinyt itse valmiiksi asioita, joista neuvolassa on keskusteltu, mutta tällä kertaa huomasin, etten ollut juuri ajatellut parisuhteemme tilaa. Koen, että parisuhteemme voi varsin hyvin, mutta en ole erityisemmin miettinyt sitä. Olemme mieheni kanssa keskustelleet viime aikoina paljon synnytyksestä ja vanhemmuudesta, mutta toki myös muista asioista. Kun kerroin miehelleni, etten oikein osannut vastata mitään terveydenhoitajan kysymykseen, hän totesi, että ainakin hänen huonot vitsinsä naurattavat minua huomattavasti aiempaa enemmän. Se on kyllä totta, sillä eilenkin nauroin vedet silmissä ihan todella typerälle jutulle niin paljon, etten meinannut saada happea. :D
Meidän kohdallamme ei voi puhua lapsettomuudesta, sillä loppujen lopuksi tulin raskaaksi melko nopeasti. En kuitenkaan ensimmäisestä tai edes toisesta yrityskierrosta. Koska raskauden alkaminen - sen jatkumisesta puhumattakaan - ei ollut meille itsestään selvää, koen kuitenkin, että olemme sen myötä keskustelleet monista asioista ja että parisuhteemme on jo ennen raskautta ollut varsin vakaalla pohjalla. Olemme olleet yhdessä jo useita vuosia ja selvinneet isoista ja pienistä haasteista, joten ehkä siksi en ole osannut ajatella, että raskausaika vaikuttaisi suuresti parisuhteeseemme. Vauva-aika minua enemmän hermostuttaa, etenkin jos lapsi nukkuu huonosti ja olemme koko ajan väsyneitä. Onneksi meillä on tukiverkkoa lähellä.
Pohdin neuvolassa ääneen myös hormonien vaikutusta mielialaan. En nimittäin koe raskausaikana hormoneiden juuri vaikuttaneen mielialaani. Minä olen aina ollut yhtä herkkä kuin mitä nyt olen ja liikutun todella helposti. Totesin kuitenkin samaan hengenvetoon, että minua jännittää, miten hormonimuutokset synnytyksen jälkeen vaikuttavat minuun. Tiedän, etten mahdollisen baby bluesin pitkittyessä kovin todennäköisesti myönnä asiaa ollenkaan enkä näin ollen ole myöskään vastaanottavainen avulle. Olenkin sanonut miehelleni, että ihan jo vauvan parasta ajatellen hänen tulee painokkaasti puuttua tilanteeseen, mikäli en itse asioiden tilaa ymmärrä tai hyväksy.
Pohtiiko kukaan muu samantyyppisiä asioita tai onko jollain kokemusta baby bluesista tai jopa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta?
Kommentit
Lähetä kommentti
Herättikö tekstini ajatuksia? Kaipaatko vertaistukea? Kommentoi ja vaikuta!