Niinhän siinä kävi, että vauva tuli ja vei mukanaan.
Nyt vasta hänen ollessaan noin kolmen kuukauden ikäinen minusta tuntuu siltä, että ehdin hetkeksi istahtaa blogin ääreen. Meidän vauvamme ei nimittäin ole ollut sitä mallia, joka pelkästään syö ja nukkuu. Päinvastoin, olen tehnyt ison työn ottaessani selvää, miten voin tukea hänen untaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kirjoittelen tästä uniasiasta tarkemmin myöhemmin, sillä en usko olevani ainut sen kanssa kamppaileva vanhempi.
Myös synnytyksestä ja siitä palautumisesta kerron vielä erikseen myöhemmin. Pähkinänkuoressa voin kuitenkin todeta synnytyksen sujuneen peloistani huolimatta hyvin; se oli ensisynnyttäjäksi varsin nopea ja lopputuloksena syliini laskettiin elävä vauva. Ja hän on aivan ihana!
Synnytyksen jälkeen olin todella herkillä, sillä imetyksessä oli haasteita. Varmasti myös baby blues nosti päätään ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana. Kun soppaan lisätään vielä kipeä keho ja väsymys, voin todeta, että ei ole yhtään ikävä ensimmäisiä viikkoja. Nyt kun vauva on jo isompi sekä ottaa ihanasti kontaktia (ja myös nukkuu - ainakin välillä), on elämä jo paljon helpompaa! Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois alun vaikeuksista huolimatta.
Niin kuin arvelinkin, en kokenut suuria rakkauden tunteita heti vauva syntyessä. Kiintymystä koin kyllä saman tien, mutta rakkaus häntä kohtaan heräsi vähitellen. Kun kuitenkin pienokaisemme sairastui muutaman viikon ikäisenä, tiesin jo vahvasti, miten rakas hän minulle on. On upeaa saada olla hänen äitinsä - olen siitä kiitollinen joka päivä! <3
Nyt vasta hänen ollessaan noin kolmen kuukauden ikäinen minusta tuntuu siltä, että ehdin hetkeksi istahtaa blogin ääreen. Meidän vauvamme ei nimittäin ole ollut sitä mallia, joka pelkästään syö ja nukkuu. Päinvastoin, olen tehnyt ison työn ottaessani selvää, miten voin tukea hänen untaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kirjoittelen tästä uniasiasta tarkemmin myöhemmin, sillä en usko olevani ainut sen kanssa kamppaileva vanhempi.
Myös synnytyksestä ja siitä palautumisesta kerron vielä erikseen myöhemmin. Pähkinänkuoressa voin kuitenkin todeta synnytyksen sujuneen peloistani huolimatta hyvin; se oli ensisynnyttäjäksi varsin nopea ja lopputuloksena syliini laskettiin elävä vauva. Ja hän on aivan ihana!
Synnytyksen jälkeen olin todella herkillä, sillä imetyksessä oli haasteita. Varmasti myös baby blues nosti päätään ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana. Kun soppaan lisätään vielä kipeä keho ja väsymys, voin todeta, että ei ole yhtään ikävä ensimmäisiä viikkoja. Nyt kun vauva on jo isompi sekä ottaa ihanasti kontaktia (ja myös nukkuu - ainakin välillä), on elämä jo paljon helpompaa! Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois alun vaikeuksista huolimatta.
Niin kuin arvelinkin, en kokenut suuria rakkauden tunteita heti vauva syntyessä. Kiintymystä koin kyllä saman tien, mutta rakkaus häntä kohtaan heräsi vähitellen. Kun kuitenkin pienokaisemme sairastui muutaman viikon ikäisenä, tiesin jo vahvasti, miten rakas hän minulle on. On upeaa saada olla hänen äitinsä - olen siitä kiitollinen joka päivä! <3
Kommentit
Lähetä kommentti
Herättikö tekstini ajatuksia? Kaipaatko vertaistukea? Kommentoi ja vaikuta!