Kävimme vähän aikaa sitten varhaisultrassa, jossa löytyi pienen pieni alkio, jonka sydän löi. Olin aivan varma, että purskahtaisin vuolaaseen itkuun ultrassa. Kävi kuitenkin niin, että kuuntelin sydänäänet ja katselin kaveria ruudulta täysin tyynenä. Totesin ääneen, että no ainakin sydän lyö. Keskenmenoriski on alle kymmenen prosenttia sen jälkeen, kun ultrassa on löydetty syke. Silti koko ajan mietin, vieläkö tyyppi on hengissä.
Raskausoireet tulevat ja menevät. Aluksi minulla ei ollut yhtään nälkä ja paino putosi. Pahimmat raskausoireeni olivat järkyttävä janon tunne, vessassa ravaaminen sekä menkkamaiset vatsakivut. Kuudennella viikolla puolestaan alkoi hillitön nälän tunne, joka jatkuu yhä. Syön aivan koko ajan, minkä vuoksi myös painoni on noussut. Eilen alkoivat myös pistelevät vatsakivut. Minulla on myös kuvotuksen tunnetta aina välillä; eniten silloin, jos edellisestä ruokailusta on kulunut yli kolme tuntia.
Varasin itselleni jo uuden varhaisultra-ajan. Tiedostan, ettei ultrissa juokseminen ennaltaehkäise mahdollista keskenmenoa millään tavalla. Vaikka keskenmeno tuliskin, ei "raskausmateriaali" (aivan järkyttävä sana, muuten) välttämättä tule heti pois. Niinpä ensimmäisessä varsinaisessa ultrassa saatetaankin todeta, että alkio on kuollut jo muutama viikko sitten. Tämän vuoksi haluaisin vielä kerran käydä varhaisultrassa katsomassa, onko alkio vielä elossa ja kehittynyt normaalisti.
Neuvolassakin kävin jo ensimmäistä kertaa. Mitään uutta tietoa en juurikaan saanut sieltä, sillä olin ottanut asioista selvää jo etukäteen. Pidin kuitenkin terveydenhoitajasta. Keskustelimme keskenmenoon liittyvästä huolestani, vaikka koen, ettei kukaan voi tässä tilanteessa sanoa minulle mitään lohduttavaa. On vain annettava ajan kulua ja toivottava parasta. Arvostin kuitenkin sitä, ettei terveydenhoitaja vähätellyt pelkoani ja todennut, että ei se pelon tunne koskaan lopu, vaikka raskaudesta selviäisinkin. Sellaisiakin kommentteja olen nimittäin saanut. En ollenkaan kyseenalaista niiden totuusarvoa, mutta koen tuollaiset kommentit todella ikäviksi eivätkä ne myöskään auta minua yhtään.
Raskausoireet tulevat ja menevät. Aluksi minulla ei ollut yhtään nälkä ja paino putosi. Pahimmat raskausoireeni olivat järkyttävä janon tunne, vessassa ravaaminen sekä menkkamaiset vatsakivut. Kuudennella viikolla puolestaan alkoi hillitön nälän tunne, joka jatkuu yhä. Syön aivan koko ajan, minkä vuoksi myös painoni on noussut. Eilen alkoivat myös pistelevät vatsakivut. Minulla on myös kuvotuksen tunnetta aina välillä; eniten silloin, jos edellisestä ruokailusta on kulunut yli kolme tuntia.
Varasin itselleni jo uuden varhaisultra-ajan. Tiedostan, ettei ultrissa juokseminen ennaltaehkäise mahdollista keskenmenoa millään tavalla. Vaikka keskenmeno tuliskin, ei "raskausmateriaali" (aivan järkyttävä sana, muuten) välttämättä tule heti pois. Niinpä ensimmäisessä varsinaisessa ultrassa saatetaankin todeta, että alkio on kuollut jo muutama viikko sitten. Tämän vuoksi haluaisin vielä kerran käydä varhaisultrassa katsomassa, onko alkio vielä elossa ja kehittynyt normaalisti.
Neuvolassakin kävin jo ensimmäistä kertaa. Mitään uutta tietoa en juurikaan saanut sieltä, sillä olin ottanut asioista selvää jo etukäteen. Pidin kuitenkin terveydenhoitajasta. Keskustelimme keskenmenoon liittyvästä huolestani, vaikka koen, ettei kukaan voi tässä tilanteessa sanoa minulle mitään lohduttavaa. On vain annettava ajan kulua ja toivottava parasta. Arvostin kuitenkin sitä, ettei terveydenhoitaja vähätellyt pelkoani ja todennut, että ei se pelon tunne koskaan lopu, vaikka raskaudesta selviäisinkin. Sellaisiakin kommentteja olen nimittäin saanut. En ollenkaan kyseenalaista niiden totuusarvoa, mutta koen tuollaiset kommentit todella ikäviksi eivätkä ne myöskään auta minua yhtään.
Kommentit
Lähetä kommentti
Herättikö tekstini ajatuksia? Kaipaatko vertaistukea? Kommentoi ja vaikuta!