Nyt ollaan jo kuudennella viikolla, mikäli sisälläni todellakin kasvaa pieni alkio.
Ensimmäinen ultra olisi loppuviikosta, jos sinne asti päästään. Minua pelottaa, että kyseessä on tuulimunaraskaus tai että raskaus on mennyt tai menee kesken. Kohdun ulkopuolista raskautta en tässä vaiheessa osaa pelätä, sillä gynen tekemässä tutkimuksessa pari viikkoa sitten näkyi kohdussa kahden millin kokoinen läikkä.
Raskausoireet ovat minulla todella vähäiset. Minua oikeastaan vain janottaa todella paljon ja lisäksi juoksen jatkuvasti vessassa. Alavatsaani ilmestyi myös jo ennen positiivista raskaustestiä hormoniviiva, mutta mitään muita oireita ei ole. Välillä toki väsyttää, mutta ei mielestäni mitenkään poikkeuksellisen paljon. Myöskään rinnat eivät ole kipeät eikä minulla ole ainakaan vielä pahoinvointia. En oikeastaan koe vielä olevani raskaana, vaikka olenkin luopunut kaikista mahdollisista alkiolle haitallisista ruoka-aineista. En uskalla kunnolla vielä ajatella mahdollista vauvaani tai äitiyttäni, sillä pelkään pettymyksen olevan sietämättömän suuren, jos tämä raskaus onkin jo mennyt tai menee kesken. Toki välillä haaveilen tulevasta vauvastani ja luen kaikkea mahdollista raskauteen liittyvää, mutta heti perään olen huolestunut raskauteni tilasta.
Emme ole vielä kertoneet raskaudestani kenellekään, sillä pelko sen keskeytymisestä on niin suuri. En halua joutua keskustelemaan asiasta sellaisten ihmisten kanssa, joiden reaktiota en kestä. Loppuviikon ultran jälkeen olemme hieman viisaampia, mutta haluaisin silti odottaa toiselle kolmannekselle ja jopa rakenneultran yli ennen asian julkistamista. Jos edes sinne asti pääsemme. Voi olla, että aivan lähimmille asiasta on pakko kertoa jo aiemmin. En kuitenkaan uskalla vielä iloita asiasta enkä todellakaan ole ostanut ainuttakaan vauvan vaatetta vielä.
Tiedostan, ettei tämä huoli oikeastaan koskaan pääty, vaikka tämän raskauksen lopputuloksena meille syntyisikin haaveilemani terve lapsi. Jos selviämme näistä ensimmäisistä piinaviikoista, jännitän seuraavaksi seulontoja ja rakenneultraa. Ja koko ajan huolehdin, pysyykö mahdollinen lapseni hengissä. Ja silti olen sitä mieltä, että jos tämä kaikki vain päättyy hyvin ja meille syntyy terve lapsi, kestän tämän huolen. Mutta sitä kukaan ei voi luvata niin kuin ei voinut luvata tätä raskaaksi tulemisen ihmettäkään.
Ensimmäinen ultra olisi loppuviikosta, jos sinne asti päästään. Minua pelottaa, että kyseessä on tuulimunaraskaus tai että raskaus on mennyt tai menee kesken. Kohdun ulkopuolista raskautta en tässä vaiheessa osaa pelätä, sillä gynen tekemässä tutkimuksessa pari viikkoa sitten näkyi kohdussa kahden millin kokoinen läikkä.
Raskausoireet ovat minulla todella vähäiset. Minua oikeastaan vain janottaa todella paljon ja lisäksi juoksen jatkuvasti vessassa. Alavatsaani ilmestyi myös jo ennen positiivista raskaustestiä hormoniviiva, mutta mitään muita oireita ei ole. Välillä toki väsyttää, mutta ei mielestäni mitenkään poikkeuksellisen paljon. Myöskään rinnat eivät ole kipeät eikä minulla ole ainakaan vielä pahoinvointia. En oikeastaan koe vielä olevani raskaana, vaikka olenkin luopunut kaikista mahdollisista alkiolle haitallisista ruoka-aineista. En uskalla kunnolla vielä ajatella mahdollista vauvaani tai äitiyttäni, sillä pelkään pettymyksen olevan sietämättömän suuren, jos tämä raskaus onkin jo mennyt tai menee kesken. Toki välillä haaveilen tulevasta vauvastani ja luen kaikkea mahdollista raskauteen liittyvää, mutta heti perään olen huolestunut raskauteni tilasta.
Emme ole vielä kertoneet raskaudestani kenellekään, sillä pelko sen keskeytymisestä on niin suuri. En halua joutua keskustelemaan asiasta sellaisten ihmisten kanssa, joiden reaktiota en kestä. Loppuviikon ultran jälkeen olemme hieman viisaampia, mutta haluaisin silti odottaa toiselle kolmannekselle ja jopa rakenneultran yli ennen asian julkistamista. Jos edes sinne asti pääsemme. Voi olla, että aivan lähimmille asiasta on pakko kertoa jo aiemmin. En kuitenkaan uskalla vielä iloita asiasta enkä todellakaan ole ostanut ainuttakaan vauvan vaatetta vielä.
Tiedostan, ettei tämä huoli oikeastaan koskaan pääty, vaikka tämän raskauksen lopputuloksena meille syntyisikin haaveilemani terve lapsi. Jos selviämme näistä ensimmäisistä piinaviikoista, jännitän seuraavaksi seulontoja ja rakenneultraa. Ja koko ajan huolehdin, pysyykö mahdollinen lapseni hengissä. Ja silti olen sitä mieltä, että jos tämä kaikki vain päättyy hyvin ja meille syntyy terve lapsi, kestän tämän huolen. Mutta sitä kukaan ei voi luvata niin kuin ei voinut luvata tätä raskaaksi tulemisen ihmettäkään.
Kommentit
Lähetä kommentti
Herättikö tekstini ajatuksia? Kaipaatko vertaistukea? Kommentoi ja vaikuta!