Siirry pääsisältöön

Muuttuva keho raskausaikana

Tänään meni rikki jo 16:n raskauskilon raja.
Painoin ennen raskautta hieman reilut 50 kiloa, joten tämä painonnousu tuntuu aika hurjalta. Ajattelin ennen raskaaksi tulemistani, että raskausaikana söisin samalla tavalla kuin aiemmminkin; en joka suupalaa tarkkaillen, mutta kuitenkin kohtuullisen terveellisesti. Tämä ajatus lensi kuitenkin ulos ikkunasta lähes saman tien, sillä minulla oli alkuraskaudesta koko ajan aivan järkyttävä nälkä, johon ei auttanut kuin todella rasvainen ja epäterveellinen ruoka. Myös annoskokoni kasvoivat, ja lisäksi söin lähes tuplamäärän aterioita aikaisempaan verrattuna. Juttelin neuvolassakin siitä, että nälkä ei ole "normaalia" nälkää, jota aikuinen ihminen kyllä sietää tiettyyn pisteeseen asti. Minun nälkäni nimittäin oli aivan sietämätöntä ja minulle tuli todella huono olo, jos en saanut heti ruokaa. Ja paljon. Toisella kolmanneksella nälän tunne onneksi normalisoitui.

Vatsa minulla alkoi kasvaa hyvin nopeasti. Oikeastaan jo ennen vatsan pientä pömpötystä huomasin vyötäröni leventyneen. Kun neuvolassa huomauteltiin runsaasta painonnoususta, ei minulla ollut kovin hyvä olo ensimmäisen kolmanneksen aikana omassa kehossani. Gynekologi ja neuvolalääkäri tosin pitivät painonnousuani luonnollisena alhaiseen lähtöpainooni suhteutettuna eivätkä olleet siitä huolissaan. Painonnousu hidastuikin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, mutta toki sitä on tullut siitä hetkestä noin puolet lisää tähän mennessä. Olenkin henkisesti varautunut 20 kilon painonnousuun tämän raskauteni aikana. Toivon vain, että saan sitten raskauden jälkeen karistettua raskauskilot pois. Ainakin tämä lisääntynyt herkuttelu pitää lopettaa ja palata taas ruotuun. Minun painonnousuni ei nimittäin liity pelkästään vauvan kokoon, istukkaan, kohdun kasvuun ja lisääntyneeseen verimäärään. Kehoani nimittäin peittää kokonaisvaltainen rasvakerros, jota siinä ei ole aiemmin ollut. Myös kasvonpiirteeni ovat selkeästi pehmentyneet raskausaikana.

En ole koskaan ihastellut raskausvatsoja ja mietin ennen raskaaksi tulemistani, miten suhtautuisin omaan, koko ajan kasvavaan, vatsaani. En vieläkään millään tavalla halua korostaa sitä pukeutumisellani tai kiinnittää ihmisten huomiota vatsaani, joka alkaa olla jo varsin kookas. Vatsani ei kuitenkaan häiritse minua muuten kuin olemalla tiellä arjessa ja aiheuttamalla selkäkipua öisin. En kuitenkaan inhoa sitä, mitä etukäteen pelkäsin. Enemmän minua mietityttää raskaudesta palautuminen, mutta olen jo saanut hoitokontaktin raskausajan fysioterapeuttiin, joka toivottavasti auttaa minua palautumaan hyvin raskaudesta.

Minulle tuli nuorempana reisiin raskausarpia, jotka tosin ovat vuosien aikana vaalentuneet. Ne kuitenkin yhä erottuvat valkoisina viiruina enkä todellakaan toivo saavani yhtään enempää raskausarpia. Vaikka tämä raskaus ja vauva ovat minulle todella tärkeitä, toivon kuitenkin kehoni palautuvan "normaaliksi" raskauden jälkeen ja säästyväni enemmiltä raskausarvilta. Rasvaan ihoani aamuin illoin, vaikka tiedostankin, ettei rasvaaminen ehkäise raskausarpien syntymistä. Silti minulla itselläni on sellainen olo, että ainakin yritän tehdä jotain asian eteen.

Minulla on imetystoive, mutta toki mietin myös omien rintojeni palautumista raskaudesta ja imetyksestä. Oma äitini palautui fyysisesti raskaudesta todella hyvin, mutta meillä on erilainen ihotyyppi, joten omalla kohdallani palautuminen on vielä täysi kysymysmerkki.

Liikunta on ollut läsnä elämääni lähes aina ja olen viimeiset vuodet liikkunut noin viitisen kertaa viikossa. Juoksemisen lopetin fysioterapeutin suosituksesta toisella kolmanneksella, sillä hän kertoi sen rasittavan jo varsin kovalla koetuksella raskauden vuoksi olevaa lantionpohjaa. Juokseminen ja hyppiminen alkoivat muutenkin tuottaa kipua tuossa vaiheessa. Salilla muokkasin myös treenejäni heti, kun vatsa alkoi enemmän tulla esiin, mutta jatkoin kuitenkin säännöllistä harjoittelua. Nyt en kuitenkaan enää ole ihan varma, mitä uskallan salilla tehdä, joten olen enemmänkin keskittynyt aerobiseen treeniin crosstrainerilla ja yrittänyt myös treenata lantionpohjan lihaksia. Ehkäpä kokeilen tällä viikolla vielä tehdä liikkeitä oman kehon painolla. En nimittäin halua ruokkia raskauteen kuuluvaa suorien vatsalihasten erkaumaa yhtään enempää. Toivon, että nekin palautuvat hyvin ennalleen raskauden jälkeen; ainakin fysioterapeuttini vakuutti, että näin tapahtuisi.

Millaisia ajatuksia sinulla oli tai on raskausajan muuttuvasta kehosta ja palautumisesta?

Kommentit

  1. Minulla tuli ensimmäisessä raskaudessa 14kg ja nyt toisessa raskaudessa reilu 20kg. Synnytin reilu viikko sitten ja nyt onneksi turvotusta lähtenyt jo hurjasti. Odotin olevani "isompi" synnytyksen jälkeen kuin mitä oikeasti olenkaan. Kyllähän mahasta loytyy löllöä enemmän kuin aikasemmin, mutta esimerkiksi kasvoista alan taas muistuttamaan omaa itseäni. Puntarilla en ole vielä käynyt. Lähtöpaino ennen raskautta oli 58kg.

    Juuri eilen kirjoitin postauksen parin rehellisen kuvan kera miltä vatsa näyttää viikko synnytyksen jälkeen.

    Mutta tiedän ettei tämä kommentti nyt ehkä helpota, mutta uskon että kilosi lähtevät raskauden jälkeen. Itselläni kilot lähtivät kuin itsestään imetyksen ansiosta, mutta tämähän toki on yksilöllistä. :)

    Kyllä minäkin niin odotan että pääsen taas kunnolla omiin mittoihini ja takaisin liikunnan pariin. Raskausaika meni täällä myös aivan hulluna syöden ja herkutellen, nyt raskauden jälkeen on ollut helpompi taas syödä järkevämmin.

    Tsemppiä loppuraskauteen! :)

    http://karlaespanjassa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava ja lohdullinen kommentti sinulta, kiitos!

      On jotenkin helpottavaa, kun voi jakaa näitä tällaisia pinnallisempiakin huolia muiden kanssa. Vauva on toki tärkein, mutta minä olen silti oma yksilöni ja kaipaan myös omaa, hyvin toimivaa kehoani takaisin.

      Kävin katsomassa blogiasi, oikein paljon onnea vauvasta ja tsemppiä arkeen! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Herättikö tekstini ajatuksia? Kaipaatko vertaistukea? Kommentoi ja vaikuta!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauva-arkea

Niinhän siinä kävi, että vauva tuli ja vei mukanaan. Nyt vasta hänen ollessaan noin kolmen kuukauden ikäinen minusta tuntuu siltä, että ehdin hetkeksi istahtaa blogin ääreen. Meidän vauvamme ei nimittäin ole ollut sitä mallia, joka pelkästään syö ja nukkuu. Päinvastoin, olen tehnyt ison työn ottaessani selvää, miten voin tukea hänen untaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kirjoittelen tästä uniasiasta tarkemmin myöhemmin, sillä en usko olevani ainut sen kanssa kamppaileva vanhempi. Myös synnytyksestä ja siitä palautumisesta kerron vielä erikseen myöhemmin. Pähkinänkuoressa voin kuitenkin todeta synnytyksen sujuneen peloistani huolimatta hyvin; se oli ensisynnyttäjäksi varsin nopea ja lopputuloksena syliini laskettiin elävä vauva. Ja hän on aivan ihana! Synnytyksen jälkeen olin todella herkillä, sillä imetyksessä oli haasteita. Varmasti myös baby blues nosti päätään ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana. Kun soppaan lisätään vielä kipeä keho ja väsymys, voin todeta, että ei ole ...

Äitiys

Reilu vuosi sitten avauduin tänne, miten pahalta äitienpäivä tuntui äidiksi haluavasta. Vuosi sitten toukokuussa olin todella epätoivoinen ja ajattelin, etten koskaan saisi kokea äitiyttä. Vaikka moni lasta toivova joutuu sietämään epävarmuutta ja taistelemaan asian kanssa paljon itseäni pidempään, koin silti nuo ajat todella raskaiksi. Minä halusin todella paljon ädiksi ja oli kammottavaa, kun en tiennyt, toteutuisiko tämä toiveeni koskaan. Jos tätä lukee joku asian kanssa taisteleva, toivotan vilpittömästi sinulle jaksamista vaikeaan tilanteeseesi! Koen olevani onnekas saadessani olla meidän vauvamme äiti. Arkemme ei ole aina pelkkää onnea ja auvoa, mutta olen joka päivä kiitollinen lapsestani. On kunnia-asia saada olla hänelle äiti. Vaikka varmasti jokainen haluaa tehdä joitakin asioita eri tavalla kuin omat vanhempansa, toivon voivani omalle lapselleni välittää  yhtä vahvasti oman rakkauteni häneen kuin mitä minun vanhempani ovat minulle osoittaneet. Minun ei ole koskaan tarv...