Viimeinen kolmannes

Viime kirjoituksesta on vierähtänyt runsaasti aikaa ja raskaus on edennyt jo viimeiselle kolmannekselle.
Jotenkin ei ole tuntunut hyvältä kirjoittaa tässä välissä, kun kaikki on ollut niin epävarmaa. Epävarmaa kaikki tosin on vieläkin, vaikka olemmekin päässeet jo varsin pitkälle. Ihan itsestään selvää sekään ei kuitenkaan ole ollut, sillä raskauden puolivälin jälkeen minulla oli oireita, joiden mukana elämäämme tuli huoli ennenaikaisesta synnytyksestä. Toistaiseksi vauva ei kuitenkaan ole vielä lähtenyt syntymään.

Molemmat seulontaultrat tulivat ja menivät eikä niissä löytynyt mitään huolestuttavaa. Loppujen lopuksi päätimme olla teettämättä NIPT-testiä, sillä mikään testi ei sataprosenttisesti takaa meille tervettä lasta. Voimme ainoastaan toivoa parasta. Rakenneultra jännitti minua todella paljon, sillä en ollut vielä tuntenut kunnolla sikiön liikkeitä - ainoastaan pientä kuplintaa, josta en ollut varma, aiheuttiko sen suolisto vai vauva. Pelkäsin sikiön kuolleen kohtuuni, mutta onneksi hän oli elossa ja kaikki vaikutti hyvältä. Ultran aikana minulla valui yksi kyynel silmännurkasta, jonka yritin vaivihkaa pyyhkäistä pois. Purskahdin kuitenkin vuolaaseen itkuun heti oven ulkopuolella, kun jännitys purkautui.

Aloin tuntea vauvan liikkeet selkeästi jokseenkin myöhään. Niiden tunteminen kuitenkin hieman rauhoitti omaa mieltäni, sillä liikkeiden myötä sain vahvistuksen sille, että pikkuinen on elossa. Minä en nimittäin halunnut hankkia itselleni doppleria, sillä ajattelin, että stressaantuisin todella paljon, mikäli en jonain kertana kuulisikaan vauvan sydänääniä.

Minulle on tullut varsin paljon painoa raskausaikana, mikä tuntui aluksi todella vaikealta asialta hyväksyä. Painonnousu oli nimittäin hurjaa heti alkuraskaudesta, jolloin minulla myös oli kova nälkä koko ajan. Sen jälkeen se onneksi tasoittui, mutta lisäkiloja minulle on kertynyt jo 15 kilon verran. Olen henkisesti valmistautunut siihen, että painoa kertyy yli 20 kiloa tämän raskauteni aikana. En myöskään ole koskaan pitänyt raskausvatsoja kauniina ja mietin, miten suhtautuisin omaan kasvavaan vatsaani. En pukeudu vaatteisiin, jotka korostavat omaa vatsaani enkä pidä siihen liittyvistä kommenteista. Vatsani ei kuitenkaan millään tavalla ahdista minua; lähinnä ihmettelen sen jo nyt isoa kokoa ja pohdin, kuinka isoksi vatsani vielä kasvaakaan loppuraskauden aikana.

Raskausaika ei ole ollut erityisen helppo minulle, mutta ajattelen myös, että asiat voisivat aina olla huonomminkin. Jos kaikki menee hyvin, parin kuukauden kuluttua pikkuisemme jo syntyykin! Ajatukset alkavat jo vahvasti suuntautua synnytykseen, josta ajattelin kirjoittaa vielä erikseen. Lisäksi mietin, millainen äiti minusta tulee. En tavoittele täydellisyyttä, mutta samalla mietin myös, miten omat voimavarani riittävät, mikäli lapsemme on kovin itkuinen tai sairas.