Siirry pääsisältöön

Viimeinen kolmannes

Viime kirjoituksesta on vierähtänyt runsaasti aikaa ja raskaus on edennyt jo viimeiselle kolmannekselle.
Jotenkin ei ole tuntunut hyvältä kirjoittaa tässä välissä, kun kaikki on ollut niin epävarmaa. Epävarmaa kaikki tosin on vieläkin, vaikka olemmekin päässeet jo varsin pitkälle. Ihan itsestään selvää sekään ei kuitenkaan ole ollut, sillä raskauden puolivälin jälkeen minulla oli oireita, joiden mukana elämäämme tuli huoli ennenaikaisesta synnytyksestä. Toistaiseksi vauva ei kuitenkaan ole vielä lähtenyt syntymään.

Molemmat seulontaultrat tulivat ja menivät eikä niissä löytynyt mitään huolestuttavaa. Loppujen lopuksi päätimme olla teettämättä NIPT-testiä, sillä mikään testi ei sataprosenttisesti takaa meille tervettä lasta. Voimme ainoastaan toivoa parasta. Rakenneultra jännitti minua todella paljon, sillä en ollut vielä tuntenut kunnolla sikiön liikkeitä - ainoastaan pientä kuplintaa, josta en ollut varma, aiheuttiko sen suolisto vai vauva. Pelkäsin sikiön kuolleen kohtuuni, mutta onneksi hän oli elossa ja kaikki vaikutti hyvältä. Ultran aikana minulla valui yksi kyynel silmännurkasta, jonka yritin vaivihkaa pyyhkäistä pois. Purskahdin kuitenkin vuolaaseen itkuun heti oven ulkopuolella, kun jännitys purkautui.

Aloin tuntea vauvan liikkeet selkeästi jokseenkin myöhään. Niiden tunteminen kuitenkin hieman rauhoitti omaa mieltäni, sillä liikkeiden myötä sain vahvistuksen sille, että pikkuinen on elossa. Minä en nimittäin halunnut hankkia itselleni doppleria, sillä ajattelin, että stressaantuisin todella paljon, mikäli en jonain kertana kuulisikaan vauvan sydänääniä.

Minulle on tullut varsin paljon painoa raskausaikana, mikä tuntui aluksi todella vaikealta asialta hyväksyä. Painonnousu oli nimittäin hurjaa heti alkuraskaudesta, jolloin minulla myös oli kova nälkä koko ajan. Sen jälkeen se onneksi tasoittui, mutta lisäkiloja minulle on kertynyt jo 15 kilon verran. Olen henkisesti valmistautunut siihen, että painoa kertyy yli 20 kiloa tämän raskauteni aikana. En myöskään ole koskaan pitänyt raskausvatsoja kauniina ja mietin, miten suhtautuisin omaan kasvavaan vatsaani. En pukeudu vaatteisiin, jotka korostavat omaa vatsaani enkä pidä siihen liittyvistä kommenteista. Vatsani ei kuitenkaan millään tavalla ahdista minua; lähinnä ihmettelen sen jo nyt isoa kokoa ja pohdin, kuinka isoksi vatsani vielä kasvaakaan loppuraskauden aikana.

Raskausaika ei ole ollut erityisen helppo minulle, mutta ajattelen myös, että asiat voisivat aina olla huonomminkin. Jos kaikki menee hyvin, parin kuukauden kuluttua pikkuisemme jo syntyykin! Ajatukset alkavat jo vahvasti suuntautua synnytykseen, josta ajattelin kirjoittaa vielä erikseen. Lisäksi mietin, millainen äiti minusta tulee. En tavoittele täydellisyyttä, mutta samalla mietin myös, miten omat voimavarani riittävät, mikäli lapsemme on kovin itkuinen tai sairas.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raskaana?

Kuten  viimeksi  kirjoitin, poistuin gyneltä varovaisen toiveikkaana. Soitin heti miehelleni ja kerroin uutiset. Lisäsin kuitenkin heti perään, etten oikein usko koko raskauteen, sillä minusta ei tunnu siltä kuin olisin raskaana. Päätin kuitenkin tehdä kotiin päästyäni gynen kehotuksen mukaan raskaustestin, joka oli tietenkin taas negatiivinen. Minulla ei ollut enää kuin yksi raskaustesti ja muutama ovulaatiotesti jäljellä ja päätin, etten osta niitä lisää ennen kuin menkat ovat kunnolla myöhässä. Seuraavana aamuna tein ovulaatiotestin, sillä tiesin sen olevan käytössäni olevia RFSU:n raskaustestejä herkempi. Sekin oli kuitenkin negatiivinen. Niinpä päätin jättää koko testailun ja ylipäätään valmistautua kuukautisten tulemiseen viikonloppuna tai viimeistään seuraavana maanantaina. Juhannuksen vuoksi tein yhden ovulaatiotestin vielä juhannusaattona, mutta sekin oli negatiivinen. Olin melkeinpä kokonaan luopunut raskaustoiveistani, mutta aina pieni toivonkipinä silti nosti päätään sis

Elossa - kunnes toisin todistetaan?

Kävimme vähän aikaa sitten varhaisultrassa, jossa löytyi pienen pieni alkio, jonka sydän löi. Olin aivan varma, että purskahtaisin vuolaaseen itkuun ultrassa. Kävi kuitenkin niin, että kuuntelin sydänäänet ja katselin kaveria ruudulta täysin tyynenä. Totesin ääneen, että no ainakin sydän lyö. Keskenmenoriski on alle kymmenen prosenttia sen jälkeen, kun ultrassa on löydetty syke. Silti koko ajan mietin, vieläkö tyyppi on hengissä. Raskausoireet tulevat ja menevät. Aluksi minulla ei ollut yhtään nälkä ja paino putosi. Pahimmat raskausoireeni olivat järkyttävä janon tunne, vessassa ravaaminen sekä menkkamaiset vatsakivut. Kuudennella viikolla puolestaan alkoi hillitön nälän tunne, joka jatkuu yhä. Syön aivan koko ajan, minkä vuoksi myös painoni on noussut. Eilen alkoivat myös pistelevät vatsakivut. Minulla on myös kuvotuksen tunnetta aina välillä; eniten silloin, jos edellisestä ruokailusta on kulunut yli kolme tuntia. Varasin itselleni jo uuden varhaisultra-ajan. Tiedostan, ettei ult

Synnytys ja sen jälkeiset tunnelmat

Synnytys jännitti minua etukäteen. Olin nimittäin todella huolissani siitä, miten vauva selviäisi synnytyksestä. Lisäksi pelkäsin, etten kestäisi supistuksia ollenkaan. Valmistauduin synnytykseen lukemalla siitä paljon; suosittelen muun muassa Kun synnytys pelottaa -kirjaa, vaikka ei kokisikaan varsinaista synnytyspelkoa. Keskustelin jonkin verran myös lähipiirin kokemuksista lähinnä sen vuoksi, että ymmärtäisin, miten eri tavoin synnytys voi sujua. Kirjasin etukäteen synnytykseen liittyviä ajatuksiani ylös varsin perusteellisesti. Tarkoitukseni ei ollut käsikirjoittaa synnytystä, mutta uskon siihen, että perusteellinen valmistautuminen helpotti omaa oloani. Minulla latenssivaihe oli jokseenkin lyhyt ja koin supistukset lähinnä pienenä jomotuksena. Supistukset voimistuivat aamuyöllä ja jo aamulla istuskelinkin jumppapallon päällä samalla, kun katsoin Supernanny Suomea Katsomosta. Supistukset voimistuivat ja sännöllistyivät vähitellen - vauhditin niitä käymällä kävelyllä. En ollut he