Synnytys jännitti minua etukäteen.
Olin nimittäin todella huolissani siitä, miten vauva selviäisi synnytyksestä. Lisäksi pelkäsin, etten kestäisi supistuksia ollenkaan. Valmistauduin synnytykseen lukemalla siitä paljon; suosittelen muun muassa Kun synnytys pelottaa -kirjaa, vaikka ei kokisikaan varsinaista synnytyspelkoa. Keskustelin jonkin verran myös lähipiirin kokemuksista lähinnä sen vuoksi, että ymmärtäisin, miten eri tavoin synnytys voi sujua. Kirjasin etukäteen synnytykseen liittyviä ajatuksiani ylös varsin perusteellisesti. Tarkoitukseni ei ollut käsikirjoittaa synnytystä, mutta uskon siihen, että perusteellinen valmistautuminen helpotti omaa oloani.
Minulla latenssivaihe oli jokseenkin lyhyt ja koin supistukset lähinnä pienenä jomotuksena. Supistukset voimistuivat aamuyöllä ja jo aamulla istuskelinkin jumppapallon päällä samalla, kun katsoin Supernanny Suomea Katsomosta. Supistukset voimistuivat ja sännöllistyivät vähitellen - vauhditin niitä käymällä kävelyllä. En ollut heti ihan varma siitä, onko synnytys todella käynnissä vai lopahtavatko supistukset vielä päivän mittaan. Aluksi istuskelin sohvalla todettuani, ettei jumppapallo auta minua oikeastaan ollenkaan. Varsin pian jouduin kuitenkin supistuksen alkaessa siirtymään sohvalta nojailemaan tuolin selkänojaan. Kun se ei enää auttanut, nojasin polvillani jumppapalloon.
En kertaakaan synnytyksen aikana mennyt suihkuun, sillä voimakkaimmillaankin supistus kesti aina vain muutaman hengityksen (10 - 12) ajan. Supistuksen huippu ajoittui noin kuudennen ja kahdeksannen hengityksen väliin. Myöskään gua sha -kammasta ei ollut minulle apua, akupunktiopisteitäkin painelimme lähinnä supistusten vauhdittamisvaiheessa.
Illalla supistukset alkoivat olla jo varsin tiukkoja ja säännöllisiä. Otin käyttöön kaurapussin sekä tens-laitteen, jonka boost-toiminto helpottikin omaa oloa jonkin verran. Tässä vaiheessa hoksasin myös ensimmäistä kertaa ottaa Panadolin. Pitkitin sairaalaan lähtöä varsin pitkään. Aina supistuksen huippukohdassa ajattelin, etten kestä enää yhtäkään supistusta, mutta tämä olo meni heti ohi, kun huippukohta oli ylitetty.
Kun lopulta lähdimme sairaalaan, olivat supistukset automatkan loppupuolella jo jokseenkin sietämättömiä. Sairaalaan saavuttuamme adrenaliini kuitenkin aiheutti sen, että supistukset loppuivat hetkeksi kokonaan. Koska synnytys kuitenkin oli jo pitkällä, pääsin suoraan käyriltä saliin.
Salissa aika tuntui jotenkin pysähtyvän ja sen aikaiset tapahtumat tuntuvat unelta. Lääkkeellinen kivunlievitys oli minulle täysin oikea valinta ja vauvakin syntyi omin voimin, vaikka ponnistamista pitikin aluksi hieman harjoitella. Nyt kun synnytyksestä on jo useampi kuukausi, en enää edes muista synnytyskipua. Muistan, että supistukset ja synnytys sattuivat, mutta kehoni on unohtanut kivun voimakkuuden täysin.
Kun vauva sitten syntyi, rauhoittelin häntä ja yritin nähdä, miltä hän näyttää. En kuitenkaan pitkään aikaan nähnyt vauvastani juuri muuta kuin pään hänen ollessaan minun sylissäni. Oikeastaan vasta suihkussa käytyäni näin hänet kunnolla, kun vauva oli isänsä sylissä.
Minun synnytykseni oli hyvä kokemus ja olen sitä mieltä, että minua auttoi se, että olin ottanut selvää synnytykseen liittyvistä faktoista. En kuitenkaan koe, että synnytys olisi mitenkään erityisen voimaannuttava kokemus itselleni. Olen silti ylpeä siitä, miten hyvin kehoni kesti sen! Ja tietenkin kaikista onnellisin olen siitä, että vauva syntyi täysin terveenä.
Mitä sinä ajattelet synnytyksestä?
Olin nimittäin todella huolissani siitä, miten vauva selviäisi synnytyksestä. Lisäksi pelkäsin, etten kestäisi supistuksia ollenkaan. Valmistauduin synnytykseen lukemalla siitä paljon; suosittelen muun muassa Kun synnytys pelottaa -kirjaa, vaikka ei kokisikaan varsinaista synnytyspelkoa. Keskustelin jonkin verran myös lähipiirin kokemuksista lähinnä sen vuoksi, että ymmärtäisin, miten eri tavoin synnytys voi sujua. Kirjasin etukäteen synnytykseen liittyviä ajatuksiani ylös varsin perusteellisesti. Tarkoitukseni ei ollut käsikirjoittaa synnytystä, mutta uskon siihen, että perusteellinen valmistautuminen helpotti omaa oloani.
Minulla latenssivaihe oli jokseenkin lyhyt ja koin supistukset lähinnä pienenä jomotuksena. Supistukset voimistuivat aamuyöllä ja jo aamulla istuskelinkin jumppapallon päällä samalla, kun katsoin Supernanny Suomea Katsomosta. Supistukset voimistuivat ja sännöllistyivät vähitellen - vauhditin niitä käymällä kävelyllä. En ollut heti ihan varma siitä, onko synnytys todella käynnissä vai lopahtavatko supistukset vielä päivän mittaan. Aluksi istuskelin sohvalla todettuani, ettei jumppapallo auta minua oikeastaan ollenkaan. Varsin pian jouduin kuitenkin supistuksen alkaessa siirtymään sohvalta nojailemaan tuolin selkänojaan. Kun se ei enää auttanut, nojasin polvillani jumppapalloon.
En kertaakaan synnytyksen aikana mennyt suihkuun, sillä voimakkaimmillaankin supistus kesti aina vain muutaman hengityksen (10 - 12) ajan. Supistuksen huippu ajoittui noin kuudennen ja kahdeksannen hengityksen väliin. Myöskään gua sha -kammasta ei ollut minulle apua, akupunktiopisteitäkin painelimme lähinnä supistusten vauhdittamisvaiheessa.
Illalla supistukset alkoivat olla jo varsin tiukkoja ja säännöllisiä. Otin käyttöön kaurapussin sekä tens-laitteen, jonka boost-toiminto helpottikin omaa oloa jonkin verran. Tässä vaiheessa hoksasin myös ensimmäistä kertaa ottaa Panadolin. Pitkitin sairaalaan lähtöä varsin pitkään. Aina supistuksen huippukohdassa ajattelin, etten kestä enää yhtäkään supistusta, mutta tämä olo meni heti ohi, kun huippukohta oli ylitetty.
Kun lopulta lähdimme sairaalaan, olivat supistukset automatkan loppupuolella jo jokseenkin sietämättömiä. Sairaalaan saavuttuamme adrenaliini kuitenkin aiheutti sen, että supistukset loppuivat hetkeksi kokonaan. Koska synnytys kuitenkin oli jo pitkällä, pääsin suoraan käyriltä saliin.
Salissa aika tuntui jotenkin pysähtyvän ja sen aikaiset tapahtumat tuntuvat unelta. Lääkkeellinen kivunlievitys oli minulle täysin oikea valinta ja vauvakin syntyi omin voimin, vaikka ponnistamista pitikin aluksi hieman harjoitella. Nyt kun synnytyksestä on jo useampi kuukausi, en enää edes muista synnytyskipua. Muistan, että supistukset ja synnytys sattuivat, mutta kehoni on unohtanut kivun voimakkuuden täysin.
Kun vauva sitten syntyi, rauhoittelin häntä ja yritin nähdä, miltä hän näyttää. En kuitenkaan pitkään aikaan nähnyt vauvastani juuri muuta kuin pään hänen ollessaan minun sylissäni. Oikeastaan vasta suihkussa käytyäni näin hänet kunnolla, kun vauva oli isänsä sylissä.
Minun synnytykseni oli hyvä kokemus ja olen sitä mieltä, että minua auttoi se, että olin ottanut selvää synnytykseen liittyvistä faktoista. En kuitenkaan koe, että synnytys olisi mitenkään erityisen voimaannuttava kokemus itselleni. Olen silti ylpeä siitä, miten hyvin kehoni kesti sen! Ja tietenkin kaikista onnellisin olen siitä, että vauva syntyi täysin terveenä.
Mitä sinä ajattelet synnytyksestä?
Kommentit
Lähetä kommentti
Herättikö tekstini ajatuksia? Kaipaatko vertaistukea? Kommentoi ja vaikuta!